Tänään oli siis vihdoin tilaa kellotaulussa Melban ja Trallin koulutukseen. Molemmilla se on hieman jäänyt, sillä aikani on mennyt tapellessa Bambin kanssa. Onneksi se on nyt ruodussa, jotta voin keskittyä tähän kauhukaksikkoon. Melba siis on Milman 1,5 v varsa, joka on sellainen jukuripää että hyvää päivää, ja Tralli puolestaan on alunperin tuntihevoseksi tullut friisiori, mutta luonteensa paljastuttua ei siitä tullut oikein mitään.
Well, nuoret pääsivät sitten tarhaan ja kun hain ne sisään niin ilokseni huomasin, että Trallin loimi oli revennyt ja se oli maassa kuraiseksi mytyksi tallautuneena, Melban loimi oli sentään ehjä, mutta sekin aivan yltä päältä kurassa. Harjasin molemmat, suitsin Trallin ja hyppäsin selkään. Koetin pysyä selässä kynsin hampain, koska maa ei näyttänyt kovin houkuttelevalta pudota. Meni ihan OK askellajit meni, mutta pohkeenväistössä se ei taipunut tahtooni.
Melbiksellä mentiin tänäänkin maasta käsin, koetettiin laukkaa ymprällä. Se meni odotuksia vastaan erittäin hyvin oikeassa kierroksessa, mutta vasen ei vielä noussut. Siinä kesti niin kauan ettei me sitten muuta tehtykään.
- Krista -

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti